Laitearviot perustuvat
vankkaan kokemukseen useiden vuosikymmenien ajalta.
66
Erilainen
Evidencen alapuolelle sijoittuvan Confidence-sarjan
keulakuvana on C4 Signature.
Confidence-mallistoa yhdistää poikkeava rakenne.
Tavanomaisen suorakulmaisen kotelon etuseinään on
pultattu elementtejä kannatteleva tukeva puulevy.
Rohkean ratkaisun perusteet eivät ole niinkään ulkonäöllisiä, vaan akustisia. Kaksi
diskanttia on etulevyn keskellä, niiden ylä- ja alapuolella kaksi keskialue-elementtiä sekä äärimmäisinä
kaksi bassoa. Kaiutinliitäntöjä on
vain yhdet, WBT:n monitoimiset terminaalit.
Suuntaavuudella parempi ääni
Myös Dynaudio on vakuuttunut, että kaiuttimen säteilytavalla on merkittävä vaikutus kuultavaan lopputulokseen. Sen tuoteryhmät kattavat yläluokkaisen eksotiikan, kuluttajatason sekä ammattikäytön.
Dynaudion taidonnäyte Consequence Ultimate Edition esiteltiin Hifimaailman numerossa 9/2011. Visuaalista ja konkreettista tasapainoa
175 cm korkealle kaiuttimelle tuovat leveä pohjalevy
ja siitä esiin kierrettävät piikit. Sen suuntaavuuskonsepti on saanut nimekseen ddc (Dynaudio Directivity Control).
Lattia- ja kattoheijastuksia estetään elementtien
keskinäisellä sijoittelulla ja jakosuotimen avulla. Tämä lähes 50 000 ?
maksava kolossi ei kuitenkaan ole Dynaudion arvokkain malli, vaan paikka kuuluu Evidence Masterille, yli
kaksimetriselle kaunottarelle.
kuka
Matti
Hermunen on
helsinkiläinen pitkän linjan
hifiharrastaja. Pidin
siitä, vaikkei se ollutkaan kaikkein neutraalein toistin.
Consequencen muoto- ja värikieli lienee suunnattu
enemmän idän markkinoille. Myös elokuvat ja
niiden monikanavaäänentoisto ovat
kiinnostuksen kohteita.
Nimikkopalstallaan hän testaa intohimonsa kohteena olevia, usein sangen hinnakkaita hifituotteita. Hänen musiikinkuuntelunsa painottuu
vahvasti ns. Paksu, monikerroksinen levy
tarjoaa elementeille värinättömän alustan.
Lievästi alaspäin kapeneva etulevy antaa kaiuttimelle omaperäisen ilmeen. Sen parhaita puolia
ovat avara äänikuva, millintarkka
tilantoisto ja vaivaton sointi
suurillakin äänenpaineilla.
DYNAUDIO on merkittävä kaiutinvalmistaja. hermuset
Dynaudio Confidence C4 Signature
Teksti: Matti Hermunen Kuvat: Valmistaja
Suuren luokan
toistin
Tanskalaisvalmistajan MASSIIVINEN
KAIUTIN sopii erityisesti sähköiselle
musiikille. klassisen musiikin puolelle. Niinpä Dynaudio
väittää heijastusten vähenevän ddc-tekniikan avulla
jopa 75 prosenttia. Kaiutin on pystysuunnassa normaaliratkaisua merkittävästi suuntaavampi. Ei kyllä kerro suhteessa mihin.. Kaikki kuuntelemassa käyneet eivät siitä innostuneet, enkä itsekään ollut täysin
lumoissani
Rummuniskut paukahtavat livemäisellä irtonaisuudella, ja pelti helisee ilman pidäkkeitä. Akustisempi tavarakin toimii, mutta kaiuttimen vahvuudet ovat sitä ilmeisemmät, mitä rankempaa tavaraa niihin työntää. Kokeilussa olleissa kaiuttimissa oli petsattu,
moitteettoman kiiltäväksi hiottu linnunsilmäkuvioinen pinta. Pienitehoisesta tai ei aivan alas toistavasta subbarista C4:n kanssa ei ole hyötyä, koska
C4 toistaa kyllä voimalla sen minkä toistaa.
Ehkä sen suunnittelija on pitänyt tärkeämpänä
hyvää dynamiikkaa ja kykyä vaivattomasti suuriin
äänenvoimakkuuksiin ja tietoisesti tinkinyt alapään ulottuvuudesta. Melkoisen
vakuuttava kokonaisuus, joka voisi olla kotonaan vielä isommassa huoneessa.
67. Ehkä sävytoiston lievä
epätarkkuus johtui enemmän sovituksesta huoneeseen kuin basso-osaston todellisista puutteista.
Basson ulottuvuus riitti kaikentyyppiselle musiikille, vaikka C4 ei toista alimpia taajuuksia voimalla. Juice laulaa ytimekkäästi mutta studiomaisen kuivakkaasti, kuten äänitys vaatiikin. Suurin kritiikki kohdistui siihen, että kaiutin ei kaikilla levyillä asettunut kohdalleen ja tuntui liikkuvan kireyden rajamailla. Urkujen ja sähköisesti tuotettujen efektien
ystävä saattaa hankkia sen seuraksi järeän subwooferin. Esimerkiksi Jennifer Warnesin First We take Manhattanin
erikoispainoksen viimeisellä, konsertissa äänitetyllä
Joan D?Arcilla tunnelma, yleisön mukanaolo ja esityksen intensiteetti välittyivät kouriintuntuvasti.
Samaa kykyä oli orkesterimusiikilla. Ilman tarvetta tehdä tästä numeroa.
C4:n perusasiat ovat erinomaisesti hallinnassa ja
kaiutin on osattu tehdä kuuntelun eikä säväyttelyn
ehdoilla.
Jousisointi on leveä, normaaleilla kuunteluvoimakkuuksilla kauniisti soiva ja soittimien sävyt sekä soitinryhmien luonteen erotteleva.
Kun voimakkuutta nostaa jonkin verran yli normaalin, jousiin tulee yllättävänkin paljon viiltävyyttä ja kovuutta. hermuset
Lisänimi Signature on peräisin siitä, että jo lähtökohtaisesti hyvälaatuisten elementtien joukosta valitaan parhaat yksilöt, ja kotelo viimeistellään normaalia huolellisemmin. Jousten ohella varsinkin vaskien
soinnin rehevyys saattoi kärsiä ja osa lyömistä olisi
voinut toistua iskevämmin. Kumua kuuluu kuitenkin vain ajoittain, joten kovin ikävästä piirteestä ei ole kyse. Ja tarkka.
Kuitenkin hiipi epäilys, että onkohan yläpäätä liikaa?
Käsitys vakiintui kokeilun mittaan. Orkesterimusiikilla vajosin toistuvasti sävelten saateltavaksi, vaikka tarkoitus oli vain tsekata, että kuinkas tämä
ja tuo levy toimivat. C4:n yksi vahvuuksia olikin
kyky reippaisiin voimakkuuksiin ilman nikottelua.
Lukuisia kaiuttimia luonani kuunnellut sukulaismies ei saanut otetta Confidenceen. Ylemmän alueen
osuus on vähintään riittävä, ja moneen tarpeeseen sitä
annostellaan tarpeettoman paljon.
Suuntaamalla kaiuttimet olkapäiden ohi taipumus
kirkkauteen lieventyi, mutta kyllä ylimmän diskantin
osuus edelleen oli vallitseva.
Kääntöpuoleksi jää se, että keskialueen keskiosa jää
selvästi taaemmaksi, kun ylin alue ja keskialueen yläosa dominoivat. Metallica vakuuttaa harvinaisella särmällä ja pakottomuudella. Niin kaunis, että jos nämä ostaisin, valitsisin juuri tämän pintakäsittelyn.
Paljon hyvää
Aloitin suuntaamalla kaiuttimet ohjeen mukaan kohti.
Ensivaikutelma: onpa hieno diskanttitoisto. C4 tekee Morrisonille lisää hallaa, varsinkin
reippaammilla voimakkuuksilla. Tila samoin
kuin eri soitinryhmät jäsentyivät selkeästi. Kovempaa kuunneltaessa ylemmän alueen runsaus tuntuu kasvavan entisestään.
Joku voisi väittää, että kyse on Morrisonin äänen luonteesta ja surkeista äänityksistä eikä kaiuttimesta. Kyse ei ollut toiston epätarkkuuden tai kohteliaisuuden luomasta helppoudesta, vaan
ehkä siitä, että C4 piti asiat kurissa, ei ainoastaan kohdallaan. Sävytoisto on mielenkiintoista ja harvinaisen kaukana yksinuottisesta.
Basson auktoriteetti välittyy voimalla, jopa ajoittain tiettyjä yläbassolinjoja liioitellen.
Balanssissa onkin aavistus ääripääkorosteisuutta, joka tuo ääneen kaupallista tuntua. Ilmiö tulee kiusallisen selväksi tuttuakin tutummalla Van Morrisonilla, jonka äänen ja äänitysten
luonne on jo muutenkin kuunneltavan ja ikävästi
riipivän rajamailla lähes millä tahansa kaiuttimella. Koska C4:llä oli samaa taipumusta muillakin
laulusolisteilla, riippumatta siitä olivatko he rocktai klassiselta puolelta, uskon että C4 yksinkertaisesti oli tarpeettoman diskanttipitoinen käytettyyn
kuuntelutilaan tai laitteistoon nähden.
Selvästi rajattu
Basson kuminaa en saanut kuriin kaikilta osin.
Ehkä siitäkin syystä alemman alueen sävyjen toisto ei ollut aivan yhtä tarkkaa kuin kilpailijoilla.
Bassotoisto kyllä pysyi hyvin kurissa, kuunteluvoimakkuudesta riippumatta. Diskantissa on erityisen miellyttävää sen skarppi,
mutta silti siisti ote. Iskua
ja estottomuutta löytyy, varsinkin kevyellä musiikilla. Kokonaisuutena kaiutin on erinomainen rokkitykki. Toisaalta rytmimusiikilla
C4 soi innostavan tarkasti ja elävästi.
Heti kättelyssä tuli selväksi C4:n fantastisen avara,
tilaan avautuva ja syvyyttä antava äänikuva. Roisisoundinen ote ei ehkä ole
sieltä hienostuneimmasta päästä, mutta eipä äänessä ole rasittaviakaan piirteitä. Toisaalta hän totesi, että esimerkiksi Arvo Pärtin teoksella Es sprach zum langen jahren (Arbos) C4 tarjosi maailmanluokan
suorituksen.
Edellytyksiä on
Dynaudio C4:llä on lukuisia vahvuuksia.
Siinä on vaivaton dynamiikka ja se kykenee
Toisella korvalla:
Mikael Nederströmin kommentit
TYMÄKKÄ, skarppi ja erotteleva soundi läpi äänialueen. Dynaudion parhaasta Esotar²sarjasta lähtöisin olevan diskantin toimintaa parannetaan erikoispäällysteellä, jakosuodinta viritetään entisestään, ja sisäinen johdotus vaihdetaan parempilaatuiseksi.
Signatureja saa tummaksi viimeistelynä, ja vaihtoehtona on tummanpunaiseksi värjätty pianolakattu
umpipuu. Elektronisesti aikaansaadut tila- ja muut efektit soivat moninaisen tarkasti.
Perinteinen stereotoisto sivu- ja syvyyssuuntaisine
erotteluineen ja esiintyjien sijoitteluineen hoitui niin
luontevasti, että tämä puoli piti erikseen tarkistaa tutuilla levyillä.
C4 on muutenkin vaivattoman kuunneltava
Erottelukyky on omalla tavallaan erinomainen, varsinkin ylimmän alueen osalta.
Rokkihemmolle C4 on varma valinta, orkesterimusiikkia ja neutraaliutta painottavaa kuuntelijaa keskialueen vaimeus saattaa häiritä.
Vakiintuneeseen tapaan Mikael Nederström lähetti
omat kommenttinsa vasta kun olin tehnyt jutun melkein valmiiksi. Sen innostavat puolet saattavat hyvinkin olla niin kova sana, että hankinta on perusteltu.
info
Wharfedale diamond 121 What HI-FI-lehden
sUPerTesT-vertailun testivoittaja
?Once again this veteran speaker manufacturer has proved it offer topnotch
performance for surprisingly little money.?
?Splendid detail, smooth integration, agile timing, engaging, performance?
?The Diamond 121s have precision, warmth, agility and attack all in one?
?That refinement and composure goes hand in hand with attack too, with
Diamonds feeling at home with everything from classcal to metal, voices
and instruments sound natural and completely immersive.?
diamond 100 sarjassa seitsemän eri mallia hintaryhmässä
269-1299 euroa. Nyt 30 vuoden jälkeen
Diamond uudistuu jälleen julkaisemalla Diamond
100-sarjan, joka noudattaa tehtaan konseptia hyvästä
suorituskyvystä ja huokeasta hinnasta. 30100 FORSSA . Avoinna Ma-Pe 10-17.30, La 10-14
Hinta:
Edustaja:
Puhelin:
Lisätietoja:
Dynaudio Confidence C4 Signature
20 176 . hermuset
Dynaudio Confidence C4 Signature
dIaMond 100 SERIES
Wharfedalen Diamond sarja on tuonut erinomaista ääntä
harrastajille vuodesta 1982 lähtien. Värit: Musta, pähkinä ja wenge
www.wharfedale.co.uk
forssa: Kartanonkatu 18 . /pari
Oy Scanteknik Ab
(09) 2230 0780
www.scanteknik.fi, www.dynaudio.com
Tekniset tiedot:
Mitat (lxkxs):
25/40 x 175 x 44,6 cm
Paino:
56 kg
Toimintaperiaate:
3-tie, refleksi
Suurin suositeltava teho:
400 W
Nimellisimpedanssi:
4 ohm
Elementit
-basso:
2 x 200 mm
-keskialue:
2 x 150 mm
-diskantti:
2 x 28 mm
Jakotaajuus:
ei ilmoitettu
Liitin: naparuuvi
Kaksoisjohdotus: ei. Uusi mallisto säilyttää
Diamondin kauan jatkuneen aseman kirkkaana
jalokivenä Wharfedalen kruunussa.
suuriin äänenpaineisiin ilman että ääneen ilmestyisi
ylimääräistä kireyttä. Avoinna Ma-Pe 10-17.30, La 10-14
salo: Turuntie 26 . Mikaelinkin mielestä C4 toimii rytmimusiikilla hienosti.
Yleiskäytössä ja orkesterimusiikilla osa C4:n kilpailijoista ajaa ohi.
Tässä hintaluokassa asioivan kannattaa kuitenkin
kuunnella C4 huolella. 03-4355 150 . 03-4355 150 . Teemme näin, jotta emme pääse puhumaan toisiamme ympäri. Edistykselliset
kaiutinelementit ja erinomaiset kotelon ratkaisut tuottavat
äänen, joka on tarkka ja avara sekä vaivattoman
dynaaminen ja kontrolloitu. 30100 FORSSA